Hyppy tyhjyyteen – sisällöntuotannon pimeä puoli

Viikonpäivästä tai pyhistä välittämättä, kamera käynnistyy. Takana saattaa olla vuorokausia kestänyt putki sisällöntuotannon parissa ja ties kuinka monta edessä. Visiota paremmasta elämästä on taas siirretty vuorokautta edemmäs.  Kasvottomat seuraajat janoavat viihdettä iltaansa. Viihdebisnekselle ei löydy edelleenkään vertaista. Striimauskulttuuri, jossa kuvataan…

Yhteisöllisyyden lämmin syli: ’’Itä-Helsinki on parasta mitä on olemassa!’’

Vartiokylän Riskupuiston läheisyydessä käyskennellessäsi tiettyinä kalenteripyhinä, olet saattanut törmätä iloitsevaan väkijoukkoon. Kävijöiden seassa olet päässyt tutustumaan kauhistuttaviin noitiin, jakamisen iloa edustaviin tonttuihin tai miehen kokoiseen pääsiäispupuun. Kyseessä on ollut täysin vapaaehtoisvoimin rakennettu yhteisöllinen tapahtuma, jonka toimeenpanevana voimana toimii kaupunginosan oma…

Muistaako kukaan sitä veristä miestä, silloin Marjaniemessä?

Vartiokylän kaupunginosa pitää sisällään tämänkin merellisen sekä idyllisen asuinalueen. Marjaniemellä mahtuvat kulkemaan niin pankkiirit kuin heidän taksikuskinsakin, sillä alueelta löytyvä yleinen uimaranta avantoineen ei korkeaa sijoitusta valtakunnallisissa verotiedoissa vaadi. Mutta mikäli haluat siirtää osoitetietosi pysyvästi sisämaahan, vaatiikin se jo taloustaitojen…

Kuvareportaasi: Kierros Nuuksion kansallispuistossa on kokemus – syksyiset vaellusreitit palkitsevat retkeilijän.

Vaikka kesän aurinkoiset hellepäivät ovat ohi, Nuuksion kansallispuisto tarjoaa edelleen elämyksiä retkeilijöille. Hiljenevät polut antavat kulkijoille mahdollisuuden nauttia raittiista ulkoilmasta ja syksyisen metsän kauneudesta. Täällä luonnonrauhaa ei häiritse mikään, paitsi ehkä läheiseltä taukopaikalta kantautuva vieno grillimakkaran tuoksu. Kuvat ja teksti:…

Työnsä ääressä: Tomi Hakasalo kulkee päämäärätietoisesti kohti unelmiensa ammattia

Tomi Hakasalo, 27, on löytänyt viimein lopullisen kutsumuksensa ammatillisesti. Sisäinen veto tarinankerrontaan johdatti hänet nykyisten, ammatillisten unelmiensa piiriin. Hyvinkäällä perustuksensa rakentaneella nuorukaisella tavoitteet ovat selvät. Nykyhetki on monien osien summa – Kyllähän tarinankerronta on aina kiinnostanut minua elementtinä, aina sieltä…

70-vuotiaan Aku Ankka-lehden pitkä ja rikas historia löytyy ikuistettuna Päivälehden Museosta: Nostalgiamatka imee kävijänsä mukanaan

Kansakuntamme rakastetuin ankkalehti on ehtinyt jo 70 vuoden arvostettavaan ikään. Kattivaaran margariinitehtaalta saatu eläke ei varmasti päivänsankarin mieltä lämmitä, mutta juhlaan on silti aihetta. Vuodesta 1951 ilmestyneet Aku Ankka-tarinat ovat saaneet arvoisensa näyttelyn kunniakkaan etappinsa juhlistamiseksi. Näyttely sulkee ovensa 24.10., joten jos kansallemme rakkaan sarjakuvan historia kiinnostaa, laita räpylät vinkumaan ja kiirehdi Päivälehden Museolle. …